Koronaepidemian vaikutukset
27.4.2020
Tänä keväänä Opettajien Lähetysliiton piirit ja kokoontumiset on keskeytetty koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Myös vuosikokous peruttiin ja uusi vuosikokous pidettäneen syksyllä.
OLL:n työvaliokunta ja kalenteritoimikunta ovat jatkaneet kuitenkin työtään normaalisti etäkokouksin. Nimikkolähettimme jatkavat myös monessa maassa työtään muuttuneissa olosuhteissa, osa nimikkoläheteistä on lomautettuna. Kaikille nimikkoläheteille ja nimikkokohteille osoitettu tuki ohjataan perille Suomen Lähetysseuran kautta.
Lähetysseura uutisoi 17.4.:
Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi Lähetysseuran mahdollisuuksiin tehdä työtään eri puolilla maailmaa. Lähetysseura toimii kaikkiaan 30 maassa, ja työn painopiste on Afrikassa ja Aasiassa.
Koronapandemiasta johtuvien yt-neuvottelujen tuloksena järjestö lomauttaa yhteensä 51 henkilöä, joiden työ on epidemiatilanteen takia vähentynyt tai estynyt. Kokoaikaisesti lomautetaan 5 henkilöä ja osa-aikaisesti 46 henkilöä. Lomautukset ovat voimassa 90 päivää, mutta yhteisellä sopimuksella työhön voidaan palata jo aiemmin, jos tilanne muuttuu.
– Lomautusten määrä on pyritty pitämään mahdollisimman pienenä ja lomautukset osa-aikaisina, silloin kun se on mahdollista. Tosiasia kuitenkin on, että monelta osin suunniteltu työ, hankkeiden edistäminen, matkat, koulutukset, vierailut ja tilaisuuksien järjestäminen ovat estyneet, joten lomautuksia on ollut välttämätöntä tehdä. Samalla varmistamme sen, että olemme valmiita toimimaan heti, kun siihen on enemmän mahdollisuuksia, sanoo Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson.
Lähetysseuralla oli lähes 70 työntekijää ulkomailla, mutta epidemian takia suurin osa työntekijöistä on palannut Suomeen. Ulkomaantyöntekijöitä on maailmalla edelleen 33. Tilanteesta huolimatta Lähetysseuran työntekijät ja yhteistyökumppanit jatkavat työtään mahdollisuuksien mukaan työalueilla ja Suomessa: yhteydenpito ja tuki kumppaneille jatkuu ja yhteistyötä seurakuntien kanssa jatketaan pienemmillä resursseilla.
Lähetysseura tukee työtä, jolla voidaan hillitä koronapandemiaa, muun muassa hygienia– ja terveyskasvatushankkeita Tansaniassa, Etiopiassa, Nepalissa ja Laosissa. Lähetysseura on myös myöntänyt katastrofiapua oikean tiedon välittämiseksi koronaviruksesta radion avulla Tansaniassa. Parhaillaan Lähetysseurassa valmistellaan kumppaneiden suunnitelmien perusteella päätöksiä katastrofiavusta, koronavirusepidemian torjunnasta ja sen vaikutusten lieventämisestä kaikkein köyhimpien ja haavoittuvimpien keskuudessa kehittyvissä maissa.
– Kuten kaikille, pandemia on vaikea tilanne Lähetysseuralle ja meidän kansainvälisille kumppaneillemme. Rajoitteet, joiden tavoite on ihmishenkien suojeleminen, vaikuttavat toimintamahdollisuuksiin, mutta toisaalta tilanne tuo esille kumppaneiden osaamisen. Nopealla aikataululla on käynnistetty ennaltaehkäiseviä ja ihmisten tarpeisiin vastaavia toimenpiteitä. Työtä priorisoidaan uudestaan, mutta se jatkuu. Tästä kerromme viestinnän kautta, ja tähän kutsumme ystäviämme mukaan, Steffansson sanoo.
Kumppanimme, jotka tekevät työtä heikoimpien parissa, tarvitsevat apuasi juuri nyt. Autetaan myös kaukana olevia lähimmäisiämme, jotta selviydymme yhdessä koko maailmaa koettelevan tilanteen läpi. Lahjoita toivoa