Ympäristösuunnitelma

Opettajien Lähetysliiton hallituksen kokouksessa (8.10.2016) päätettiin, että laaditaan järjestölle selkeä ympäristösuunnitelma. Ympäristöasioista tiedottaminen on tärkeä osa niiden toteutusta, jonka takia tämä suunnitelma on nettisivullamme kaikkien luettavana.

Ympäristösuunnitelman tarkoituksena on tuoda esiin ympäristönäkökulmat kaikkeen järjestömme toimintaan ja näin ohjata liiton toimintaa mahdollisimman ympäristöystävälliseen suuntaan. Suunnitelman toteutuksessa ovat mukana kaikki Opettajien Lähetysliiton hallituksen sekä työvaliokunnan jäsenet ja toivon mukaan myös kaikki liitomme jäsenet. Tavoittelemme sitä, että ympäristöystävälliset valinnat olisivat osa normaalia arkea.

Ympäristöohjelmassamme pyritään ympäristökuormituksen ennaltaehkäisyyn, jätteiden lajitteluun ja kierrättämiseen. Lisäksi pyrimme toimimaan ympäristötietoisesti erilaisissa tapahtumissa ja tilanteissa.

Alla muutamia konkreettisia toimintatapoja:

-       OLL järjestää jäsenille toimintaa eri tiloissa, mutta pääasiassa kokoontumiset järjestetään liiton toimistolla Tampereella (Hallituskatu 29 A 20). Tapahtumissaan OLL tarjoilee pääsääntöisesti Reilun kaupan kahvia ja teetä. Vältämme kertakäyttöastioiden käyttämistä. OLL omistaakin hyvän ja riittävän astiaston, joilla tapahtumien tarjoilut hoituvat hyvin.

-       Tapahtumien tarjoilujen suunnitteluvaiheessa pyritään arvioimaan osallistujamäärää niin, ettei tarjoiluja tule hankittua liikaa. Näin vältämme ruokien heittämistä hukkaan. Tarjoilussa suositaan kasvispainotteista, lähellä tuotettua ja mahdollisuuksien mukaan luonnonmukaisesti tuotettuja ruokia.

-       OLL:n toimistolla on tilan käyttäjille selkeät kierrätysohjeet, ja kaikki mahdollinen lajitellaan ja kierrätetään. Taloyhtiön pihalla sijaitsee kierrätyspiste metallille, lasille, biojätteelle, paperille sekä sekajätteelle. Tilan käyttäjät toimittavat muovi-, pahvi- ja ongelmajätteet omien mahdollisuuksien mukaan niille tarkoitetuille kierrätyspisteille.

-       Toimiston poistokalusteet pyritään lahjoittamaan eteenpäin hyötykäyttöön tai toimitetaan jätteenkierrätyskeskukseen.

-       Valot, elektroniset- ja sähkölaitteet sammutetaan, kun niitä ei enää tarvita tai käytetä. Tästä huolehtii viimeisenä tilasta lähtevä.

-       OLL:n hallituksen ja työvaliokunnan kokouksissa ja muissa tapahtumissa pyritään käyttämään mahdollisimman vähän paperia. Jos jotain tarvitsee tulostaa, se tehdään kaksipuolisesti, mutta pääasiassa sähköisen viestinnän tulisi riittää.  

-       Hallituksen ja työvaliokunnan jäseniä kehotetaan kulkemaan kokouksiin julkisilla kulkuneuvoilla.

-       OLL valmistaa varainhankintaa varten erilaisia myyntituotteita. Käsityötuotteet pyritään valmistamaan ekologisista materiaaleista ja kierrätysmateriaaleista. Paino- ja markkinointituotteita (esim. Lähetyskalenteri, mainosesitteitä, yms.) tilatessa lasketaan mahdollista menekkiä niin, että hävikin määrä olisi mahdollisimman pieni.

-       Hallituskadun toimistossa käytössä oleva sähkö on tuotettu 100 % uusiutuvasta energiasta (vedellä tuotettua).